Viime päivien helle on vienyt ajatukset yhä useammin tulevaan kesäpaikkaamme ja myös fyysisesti olemme yrittäneet käydä tontilla mahdollisimman paljon. Vanhan mökin purkaminen alkaa olla aika hyvällä mallilla ja samalla kun rakennusmiehet ovat jatkaneet sisähommia, niin me olemme tehneet helpompia hommia kuten siivonneet rakennustyömaalla, maalanneet taloa ulkoapäin sekä miettineet pihaa. Myös äitienpäivälahjat olivat tänä vuonna vahvasti projektiimme viittaavia – komposti tulee tarpeeseen kunhan pääsemme käyttämään taloa ja uutta hartaasti toivomaani viikatetta ajattelin testata tontilla heti ensi viikonloppuna.
Talon sisämitat alkavat vihdoinkin hahmottua, sillä viime päivinä rakennusmiehet ovat rakentaneet talon väliseiniä samalla kun muurari on muurannut takkaa. Takaksi valitsimme kotimaisen Tiilerin-mallistosta Tyyne-takka-leivinuuniyhdistelmän. Jälleen kerran teimme päätöksemme suositusten perusteella, sillä kahdella äskettäin rakentaneella sukulaisperheellämme oli Tiilerin takat ja koska he olivat tyytyväisiä, niin totesimme että mitäpä sitä sitten muualta edes kysymään.