Kaivoveden tutkiminen

Kaivon rakentaminen oli yksi ensimmäisiä asioita to-do-listallamme tontilla, sillä vesi ja sen laatu vaikuttivat paljon siihen kannattaako tontille rakentaa pieni kesäasuttava mökki vai ympäri vuoden asuttava talo. Kaivo rakennettiin jo vuosia sitten ja tutkimme jo silloin veden laatua. Silloin veden laatu oli kuitenkin huono, johtuen todennäköisesti siitä että emme silloin tyhjentäneet kaivoa kunnolla. Vedessä on muutenkin rakentamisen jälkeen rakentamisesta ja uusista rakenteista johtuvia samentumia jotka vähenevät vettä käytettäessä.   Rakennusprosessin aikana olemme toisaalta käyttäneet vettä, mutta myös tyhjentäneet kaivon muutamaan otteeseen sekä maistelleet ja haistelleet vettä moneen otteeseen. Yksi rakennusprojektin aikaisia painajaisia on ollut se, että kaivon vesi olisikin käyttökelvotonta ja joutuisimme miettimään vesisäiliösysteemiä tai vaihtoehtoisesti keinoja putsata merivettä käyttökelpoiseksi. Molemmista olisi aiheutunut reilusti lisäkuluja jotka olisi sitten taas olleet jostakin muualta pois.

Jännityksen sekaisin tuntein otimmekin  muutama viikko sitten vesinäytteet kaivovedestä ja veimme näytteet tutkittavaksi Viikissä sijaitsevaan MetropoliLabiin. Tänään saimme vastauksen vesinäytteistä. Iloksemme saimme tietää, että vettä voi käyttää ruoka- ja talousvetenä. Veden rauta ja mangaani pitoisuudet olivat hieman korkealla, mutta veden mikrobiologinen laatu on hyvä. Ihanaa, nyt tiedämme että voimme käyttää huoletta kaivovettä mikä on meille erityisen tärkeää koska aiomme käyttää taloa ympäri vuoden.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s