Takka-/leivinuuniyhdistelmä

D643F155-33E4-4B9F-88E5-450BD5E4A68DVuosia sitten saimme serkkuni luona hänen vaimonsa tekemää aivan ihanaa itsetehtyä pizzaa. Pizza oli paistettu heidän omassa leivinuunissaan ja se oli juuri täydellisen rapeaa, lähestulkoon italialaisen kiviuunin voittanutta. Siitä lähtien olen haaveillut, että jos joskus rakennamme jotakin, niin haluan leivinuunin missä tehdä täydellisiä pizzoja kylminä pakkasiltoina.

Nyt meillä on sitten asennettuna Tiilerin Tyyne-takkaleivinuuniyhdistelmä. Tyynessä yhdistyy perinteinen takka ja aito leivinuuni. Tyyne painaa lähes 3500kg ja erityisesti kylminä talvi-iltoina sen on tarkoitus toimia talossamme myös lämmityksen lähteenä. Tosin talossamme on lattialämmitys, joten ihan täysin Tyynen varaan meidän ei tarvitse laskea, mutta toisaalta kylminä päivinä se tulee toimimaan sekä apuna ruoanlaitossa että lämmön lähteenä.  Tyyne olisi ollut mahdollista tilata myös valmiiksi asennettuna, mutta meidän tapauksessa muurauksen teki muurari Matti Sundell Lohjalta. Hän teki loistavaa työtä.

Talomme on kolmea makuuhuonetta lukuunottamatta yhtä suurta tilaa ja takkaleivinuuni tuli keskelle tätä suurta tilaa. Toisaalta halusimme, että lämpö jakautuu tasaisesti joka puolelle, mutta toisaalta ajatuksena oli myös, että takkaleivinuuni toimii myös tilanjakajana. Ehkä myös osa keittiön sotkuista jää hieman piiloon, kun keittiö ei näy ihan suoraan ruokapöytään tai sohvalle.

Tiileri itsessään on kotimainen yli 60-vuotta vanha yritys. Kotimaisuus on ollut meille projektin aikana erittäin tärkeää ja olemmekin yrittäneet suosia kotimaisia perheyrityksiä aina kun mahdollista. Tiilerin tarina on mielenkiintoinen ja myös tuotteet olivat saaneet lähipiiristämme paljon suosituksia, joten se että päädyimme juuri Tiilerin takkaleivinuuniin oli meille lähes itsestään selvyys. Yksi takan luukku oli tullut vahingossa väärän värisenä, mutta myös sen vaihto hoidettiin hetkessä ja kaikin puolin olimme saamaamme palveluun erittäin tyytyväisiä.

Kunhan talo on valmis ja ilmat viilenevät, niin pääsemme testaamaan takkaa ja erityisesti opettelemaan leivinuunin käyttöä. Vielä täytyisi keksiä se täydellinen pizzaresepti syksyn ja talven pizzaperjantaita varten.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s